top of page
Untitled_Artwork 1.png

Bikinikunto, ämpärilistat ja suorituspaineet

MIELESTÄ  KOLUMNI  15.06.23 

"Kesään liittyy paljon odotuksia, jotka tulevat ympäröivältä yhteiskunnalta. Kuin huomaamatta normit bikinikunnosta ja täydellisyyden tavoittelemisesta tarttuvat meihin," Krista Virkkunen kirjoittaa.

Teksti:  Krista Virkkunen
Valokuva:  Jutta Jokinen

Kesäloman ensimmäiset päivät ja viikot tuntuvat huojentavilta.

 

Vihdoin lukuvuosi on ohi ja pääsee rentoutumaan. Mieli on sekä tyhjä että tekemistä vailla samaan aikaan, kun se vielä käy lukuvuotta pikakelauksella läpi ja vaatii univelkojen täyttämistä.

 

Samalla päässä alkaa muodostua to do -listaa siitä kaikesta, mitä kesällä pitäisi saada tehtyä, ikään kuin lukuvuoden uurastaminen ei olisi ollut jo tarpeeksi.

Kesä on monelle vuoden odotetuinta aikaa. Silloin pääsee nauttimaan lomailusta (ajoittain ilmestyvän) auringon lämmössä. Kesään liittyy kuitenkin myös paljon odotuksia, jotka tulevat ympäröivältä yhteiskunnalta luoden suorituspaineita.

 

Muiden jakamien kesäkuvien katseleminen saa helposti omannäköisen lomailun tuntumaan tavanomaisen tylsältä. Kesän kynnyksellä media tuo silmiemme eteen myös kuvia hoikista tai vastaavasti lihaksikkaista ihmisistä mainostamassa "neljässä viikossa kesäkuntoon" -valmennuksia, silkinpehmeää ihoa ilman karvoja tai "terveellisiä" proteiinijäätelöitä.

 

Kuin huomaamatta normit bikinikunnosta ja täydellisyyden tavoittelemisesta tarttuvat meihin, ja alamme miettiä kehomme muotoja, epäkohtia sekä herkkujen määrää. Vaikka juuri siitähän kesässä on kyse, herkuttelusta ja jäätelöiden nautiskelusta hellepäivinä.

 

Lomasta tai ylipäätään elämästä on kovin vaikeaa nauttia, jos ensin pitää käydä lenkillä ansaitakseen edes yhden karkin. Jokaisen keho on rantakunnossa ilman laihduttamista ja jokainen ansaitsee kehorauhan myös kesällä.

 

Median kuvissa kehon koon lisäksi tärkeässä roolissa esittäytyvät vaatteiden toistuvasti muuttuvat trendit. Eikö vanha tuttu mökkiasu pehmoisine villasukkineen olisi sittenkin kesän parhain ja mukavin asu rentoiluun?! 

Moni opiskelija haluaa lomallakin ahkeroida, esimerkiksi tienaamalla omaa rahaa kesätöistä tai suorittamalla kesäopintoja. Kesätyöt tuovat hyvää kokemusta ja kesäopinnot puolestaan voivat auttaa opintojen nopeuttamisessa tai tahdin ottamisessa kiinni.

 

Usein aikuisten mielestä tuntuu olevan jopa suotavaa mennä kesätöihin, ettei saa leimaa laiskuudesta, vaikka osaamme me muutenkin soimata itseämme laiskaksi. Molemmissa on kääntöpuoli. Työt ja opinnot voivat myös vain uuvuttaa lisää lukuvuoden kestäneen ahkeroinnin jatkoksi.

Summer bucket- eli ämpärilistat muodostavat listan kesän toteutettavista haaveista ja tavoitteista, jotka kuitenkin usein luovat vain paineita kymmenistä aloitettavista seikkailuista. Kesäloman viimeisellä viikolla iskee ahdistus kaikesta, mikä jäi kokematta, eikä aktiviteettien tekeminen ole välttämättä enää hauskaa kesänviettoa, vaan nimenomaan suorittamista.

 

Ruksia vaille jääneiden kohtien lisäksi kesäloman lopulla ajatukset alkavat jo hiipiä arkeen. Stressi loman loppumisesta sekä tulevasta työurakasta on varmasti monelle tuttua, itseni mukaan lukien.

Asset 1_2x.png

Muiden jakamien kesäkuvien katseleminen saa helposti omannäköisen lomailun tuntumaan tavanomaisen tylsältä. 

Viettäkää jokainen omannäköinen kesäloma muistaen myös rentoutua.

 

Ehkä lomalla on ihan hyvä viettää aikaa ilman vertailua somen toksiseen sisältöön. Itselleni taidankin ottaa haasteeksi vähintään yhden ruuduttoman päivän, mutta mitäpä siitäkään turhaa stressiä ottamaan.

 

Menneen vuoden numerot eivät loppujen lopuksi merkitse mitään, eivätkä kerro sinusta ihmisenä, joten arvosta itseäsi ja jo aikaan saamaasi työtä. Jokainen meistä on lomansa ansainnut! 

Lopuksi; jos jokin asia painaa mieltäsi, muista, että myös kesällä apua on saatavilla, eikä sen hakeminen ole noloa.

Untitled_Artwork.png

Krista Virkkunen on syksyllä toisen vuoden aloittava lukiolainen, joka rakastaa korvakoruja, kesämökkeilyä, junamatkailua ja revontulia sekä haaveilee oman kirjan kirjoittamisesta.

bottom of page