MIELESTÄ ‧ KOLUMNI ‧ 28.09.23
"Olin ajatellut armeijan olevan vain vuoden mittainen raskas ja opettavainen leiri, jonka käytyään on parempi ja yhteiskuntakelpoisempi ihminen. Todellisuudessa tarkoitus on kouluttaa suorituskykyisiä sodanajan joukkoja," kirjoittaa Jenny Kokkonen.
Ensimmäinen ja viimeinen kuukausi armeijassa
Teksti: Jenny Kokkonen
Valokuva: Jutta Jokinen
Niin kauan kuin vain muistan, olen ollut menossa armeijaan, enkä ollut ennen palvelukseen astumista kyseenalaistanut päätöstäni kertaakaan.
Alkukesästä mielessäni oli paljon kysymyksiä, joihin vain kolmas heinäkuuta alkava palvelus antaisi vastauksen. Olenko sekatuvassa? Ovatko varusteet sopivan kokoisia? Tarvitsenko mukaan omia sukkia? Kuinka paljon on vapaa-aikaa ja mitä sillä tekisin? Kysymysten ja epätietoisuuden määrä oli valtava.
Ensimmäiset päivät kuluivat pitkälti uusien rutiinien ja tapojen opetteluun: tervehtiminen, puhuttelu-esittely-rutiini, minuuttikäyttäytyminen, punkan ja pinkan teko sekä paljon muuta.
Aluksi tuntui, etten meinannut muistaa mitään, mutta ennen kuin ehdin huomatakaan, olivat asiat hallussa ja tuntui kuin olisin aina elänyt kuten armeijassa.
Opin että puhuttelu-esittely-rutiinilla tarkoitetaan sitä, kun korkea-arvoisemmalle puhuttaessa ensin puhutellaan, sitten esittäydytään ja vasta näiden jälkeen kerrotaan asia. “Herra/Rouva Luutnantti, Alokas Kokkonen, Paljonko kello on?”
Korkea-arvoisempaa tuli myös teititellä kunnes hän itse aloittaa sinuttelun.
Olin ajatellut armeijan olevan vain vuoden mittainen raskas ja opettavainen leiri, jonka käytyään on parempi ja yhteiskuntakelpoisempi ihminen, joka olisi tulevaisuudessa valmis mihin vain.
Ensimmäisten viikkojen jälkeen olin oppinut niin sanotusti talon tavoille ja tutustunut paremmin tupakavereihini. Ehkä yllättävintä ja parasta oli huomata, kuinka nopeasti ystävystyimme ja kuinka läheisiksi he tulivat niinkin lyhyessä ajassa. Oma palvelusaikani jäi nimittäin 347 päivän sijaan vain kolmeenkymmeneen yhteen.
Ensimmäisestä päivästä alkaen mietin, onko tämä minun paikkani ja haluanko olla täällä.
Turrutin kuitenkin tunteeni ajatuksella, että voin lähteä milloin vain, sillä naisilla on niin sanottu 30 päivän kokeiluaika, jonka aikana palveluksen voi keskeyttää.
Olin ajatellut armeijan olevan vain vuoden mittainen raskas ja opettavainen leiri, jonka käytyään on parempi ja yhteiskuntakelpoisempi ihminen, joka olisi tulevaisuudessa valmis mihin vain. Todellisuudessa armeijan tarkoitus on kouluttaa suorituskykyisiä sodanajan joukkoja, eikä se ole vain vuoden kuntoleiri – kaikella, mitä siellä tehdään on tärkeä tarkoitus.
Totuus on se, että koulutus ei sovi kaikille, eikä sitä tarvitse hävetä. On tärkeää, että osaa kuunnella itseään ja toimia omien arvojensa mukaisesti, joka voi käytännössä tarkoittaa asepalveluksen keskeyttämistä tai siviilipalvelukseen siirtymistä
Päätökseni keskeyttää oli vaikea, mutta oikea. Se helpotus, kun olin jutellut yksikkömme varapäällikön kanssa ja ilmoittanut keskeyttäväni, oli ihana.
En tuntenut olevani luuseri tai luovuttaja, eikä kukaan muukaan niin ajatellut, vaikka olin sitä pelännyt.
Kolmekymmentäyksi päivää armeijassa opetti minulle paljon ja ennen kaikkea sain kymmenen uutta, mahtavaa tyyppiä elämääni. Olen jo käynyt sotilaskodissakin moikkaamassa tupakavereitani ja viestittelemme melkein päivittäin.
Kotiutuessani aloin toki heti stressaamaan sitä, että saanko töitä ja miten elämäni nyt käy, kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan.
Ei onneksi tarvinnut kahta päivää pidempään pohtia, sillä sain töitä koulunkäynninohjaajana ja vain muutama päivä kotiutumisen jälkeen aloitin työt. Ehkä tämän pitikin mennä juuri näin.
Jenny Kokkonen on määrätietoinen ja hauskoja seikkailuja elämältään odottava 19-vuotias nuori.