"Olis meillä muutakin tekemistä" – ilmastokriisi, taakka nuorten harteilla
Toimittaja: Sandra Järvenpää
Valokuvat: Nick Tulinen
Pakettiautot ovat merkki. Niiden jälkeen meidän ”esiblokkaajien” on määrä astua kadulle. Kello on kuitenkin jo yli kuusi, eikä pakuja näy. Äkkiä tielle ajaa useampi poliisiauto poikittain, emmekä enää tiedä mitä tehdä. Tästä ei puhuttu briiffissä.
”Esiblokkaajat tielle!” jostain huudetaan.
Ja sitten seison keskellä Mannerheimintietä, raitiokiskot kulkevat molemmilla sivuillani. Jännittää, ja haluaisin pitää käsistä vieressä seisovia. Samaan aikaan tunnen oloni kuitenkin vahvaksi: olen osallistunut Elokapinan järjestämään Syyskapinaan syystä.
Ilmastokriisi on täällä.
Jos siihen ei reagoida välittömästi, Suomeakin koskevat tuhot tulevat olemaan massiiviset. Muualla maailmassa ne ovat jo sitä. Viimeisimmän IPCC-raportin mukaan maapallo on menossa kovaa vauhtia yli 1,5 asteen lämpenemisen. Sitä suurempi nousu maapallon keskilämpötilaan tarkoittaa lisääntyviä tulvia, myrskyjä ja helteitä sekä peruuttamattomia muutoksia ekosysteemeissä.
Suomen hallitus on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Vaikka Suomen päästövähennystavoitteet ovat maailman kunnianhimoisimpia, useiden asiantuntijoiden mukaan ne eivät välttämättä riitä. Siksi – ja myös jotta taakanjako olisi globaalisti oikeudenmukainen – Elokapina vaatii Suomen hallitusta luomaan sitovan lainsäädännön hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Siis jo neljän vuoden päästä.
Eerik Vikman, 17, on valmistautunut käymään koulussa Syyskapinasta käsin. Ensimmäisinä päivinä hänellä on teltta, makuupussi ja kannettava tietokone mukanaan siltä varalta, että eduskuntatalon edustalla yövyttäisiin. Muutaman kapinapäivän jälkeen ne jäävät kotiin, kun poliisi ei anna lupaa yöpyä alueella. Vikman käy lukion neljään vuoteen, eikä kapinointi hänen mukaansa siksi hirveästi haittaa koulunkäyntiä. Välillä tulee poissaoloja, ja joskus hän saattaa oppitunneilla ”häsätä koneella Elokapina-juttuja”.
Vikman kertoo kapinoivansa elämän puolesta. Sitten hän tarkentaa:
”Kapinoin niiden ihmisten puolesta, jotka on tällä hetkellä tosi huonossa jamassa. Ja myös tulevien sukupolvien puolesta. Ja eläinten.”
Entä hänen itsensä takia, oman tulevaisuutensa puolesta?
”No joo, kyllä sitäkin. Mutta tuntuisi hassulta kohdistaa tämä itseen, koska olen tosi etuoikeutetussa asemassa. Mä en ole tällä hetkellä missään äärimmäisessä vaarassa, niin kuin miljardi lasta globaalissa etelässä.”
Syyskapinan aikaan moni elokapinalainen puhuukin esimerkiksi Instagramissa suomalaisen median ”valkoisesta hiljaisuudesta”. Ajatellaan, että koska ilmastokriisi ei aiheuta meidän yhteiskunnallemme vielä häiriötä tai suuria menetyksiä, siitä ei siksi kirjoiteta.
”Mitä me halutaan?” elokapinalainen huutaa megafoniin.
”Ilmastohätätila!” mielenosoituksesta vastataan.
”Milloin me halutaan?”
”Nyt!”
”Milloin milloin milloin?”
”Nyt nyt nyt!”
Vikmanin mukaan ilmastohätätilan julistaminen tarkoittaa sitä, että asioista puhuttaisiin niin kuin ne ovat. Siksi Elokapina vaatii samassa yhteydessä myös kriisitiedottamisen aloittamista.
”Tällä hetkellä on hirveän iso ongelma se, että ihmiset eivät tiedä tarpeeksi, mitä ilmastokriisi aiheuttaa tälle maapallolle, ihmisille ja eläimille. Tietoisuutta pitäisi lisätä, jotta asiaa voidaan käsitellä.”
Ilmastokriisistä tulisi Vikmanin mukaan tiedottaa kuin koronakriisistä, kun terveysviranomaiset pitivät jatkuvia tiedotustilaisuuksia. Aihe tulisi sisällyttää myös opetussuunnitelmaan.
Elokapinan viimeinen vaatimus on demokratian laajentaminen. Hallituksen tulisi kutsua koolle kansalaisista satunnaisotannalla valittu kansalaisfoorumi, joka käy keskusteluja ja tekee niiden pohjalta ehdotuksia eduskunnalle. Vikmanin mielestä kansalaisfoorumi olisi tärkeää muodostaa, jotta päästövähennykset koskisivat tasapuolisesti kaikkia ihmisryhmiä.
Kello lähestyy iltaseitsemää, kun poliisit ovat asettuneet molemmin puolin tietä muutaman metrin välein. Joku sanoo, että poistumiskäsky on jo annettu, ja se aiheuttaa hermostunutta liikehdintää: on ollut tilanteita, joissa poliisi on ennen käskyn antamista estänyt alueelta poistumisen. Pian poliisi toistaa poistumiskäskyn megafoniin useasti eri kohdissa blokkia. Siirryn jalkakäytävälle monen muun kapinoijan tapaan. En halua joutua putkaan, se ei tunnu minulle sopivalta nyt.
Se ei tunnu sopivalta myöskään Eltti Kinnusesta, 18.
Kinnunen kuuluu sukupuolivähemmistöön, ja on tehnyt päätöksen, ettei mene tielle ja harjoita kansalaistottelemattomuutta. Hän uskoo, että tulisi väärinsukupuolitetuksi, eli kohdatuksi syntymässään määritellyn sukupuolen edustajana oman sukupuoli-identiteettinsä sijaan. Lisäksi Kinnunen on kuullut, että transihmiset joutuvat yksin selliin.
”Voin tehdä kaikkea muutakin, niin annan etuoikeutetumpien ihmisten tehdä blokkaamista.”
Niinpä hän toimii ”häirintäyhdyshenkilönä”. Häirintäyhdyshenkilön rooliin kuuluu tarkkailla turvallisemman tilan toteutumista ja tarvittaessa puuttua sitä uhkaaviin tilanteisiin.
Viimeisen kolmen vuoden aikana nuorista ympäri maailmaa on tullut ilmastoliikkeen kasvot ja keho. Fridays For Future sekä Extinction Rebellion, johon Suomenkin Elokapina kuuluu, ovat tuoneet ihmisten silmien eteen nuorten hädän. Vaikka Elokapina ei ole vain nuorten liike, monet sen piirteet vetävät nuoria puoleensa. Nuoruudessa ajattelu kehittyy huimasti. Nuori alkaa suhteuttaa asioita toisiinsa, huomioimaan eri näkökulmia, kyseenalaistamaan tietoa ja etsimään vaihtoehtoja, luettelee Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Elina Komulainen.
”Osalla nuorista kapinointi voi liittyä tähän kaikkeen, sellainen halu muutokseen, tarve rohkeasti ravistella yhteiskuntaa. Nuoret kun ovat itsekin murrosvaiheessa.”
Lisäksi Komulaisen mukaan sosiaalinen tilanne voi muuttaa ihmisen moraalikäyttäytymistä. Ryhmässä käsitys oikeasta ja väärästä voi muuttua, ja sitä saattaa päätyä tekemään erilaisia ja rohkeampia asioita kuin yksin.
Tuhoutuvan maailman paino on kuitenkin valtava taakka nuoren harteilla. Komulainen muistuttaa että nuorilla, kuten ihmisillä ylipäätään, on vaihtelevia kapasiteetteja tällaisen vastuun kantamiseen. Psykologina hän haluaakin sanoa nuorille, että koko ajan ei tarvitse olla aiheessa kiinni.
”Omasta tilasta ja hyvinvoinnista on myös välitettävä ja pidettävä huolta. Se ei tarkoita, etteikö välittäisi myös maailman tilasta.”
Komulaisen mielestä aikuisten tulisi osata tarjota nuorelle nykyistä enemmän tukea. Aikuinen voi myös auttaa kanavoimaan ahdistusta ja huolta, peilata nuoren kokemuksia, asettaa tunnetiloja ja ajatuksia mittasuhteisiin.
”Ja sanoittaa sitä, että nämä asiat ovat yhteisiä. Olisi kauhean tärkeää, että nuori ei jäisi asian kanssa yksin.”
Eltti Kinnusen ympäristöahdistusta Elokapinassa toimiminen lievittää, mutta vanhemmiltaan hän ei saa siihen tukea. Juuri ennen Syyskapinan alkua kotona oli tullut riitaa, eivätkä vanhemmat antaneet perheen telttaa ja muita varusteita Kinnusen käyttöön. Hän päätti majoittua koko Syyskapinan ajaksi ystävänsä luokse helpottaakseen omaa oloaan.
”Mun vanhemmat ajattelee, että Elokapina on oikealla asialla mutta tapa on väärä.”
Niin ajattelee moni muukin. Se käy ilmi Elokapinan ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta, joka ei ulotu ainoastaan mediaan.
Mielenosoituksissa myös sivustakatsojilla on mielipiteensä. Yksi kyllä kannattaa Elokapinan toimintaa, mutta kokee sen toimintatavat ihmisiä polarisoiviksi, toinen huutaa ohimennen ”vitun kusipäät!”.
Mutta mitä jos kansalaistottelemattomuus toimiikin?
Kansalaistottelemattomuudella on saatu historiassa aikaiseksi asioita – isoja asioita. Mahatma Gandhin johtamat kävelyprotestit johtivat lopulta Intian itsenäistymiseen Isosta-Britanniasta. Martin Luther Kingin keino taistella Yhdysvaltain rotusortoa vastaan oli kansalaistottelemattomuus. Myös suomalaisen ympäristöliikkeen ajatellaan saaneen alkunsa vuonna 1979 Koijärviprotesteista, joissa aktivistit kahlitsivat itsensä kaivinkoneeseen. Lintujärvi säästyi, vaikka aktivistit saivatkin teoistaan rangaistuksen.
Elokapina on valinnut kansalaistottelemattomuuden, koska kaikkia muita keinoja – lain puitteissa toimimista, niiden muuttamista, kansalaisaloitteita, järjestötoimintaa – on yritetty jo 50 vuoden ajan. Tulosta ei ole tullut, ja nyt ei ole enää aikaa odotella. Mutta miksi pitää häiritä tavallisia ihmisiä?
Siksi, että tulevaisuudessa ilmastomuutoksen aiheuttama häiriö tulee olemaan moninkertainen Elokapinan aiheuttamaan häiriöön verrattuna, liikkeestä vastataan.
Illalla kotona väsymys taittuu aggressiiviseen itkuun. Mannerheimintiellä huudettu hätätila tuntuu yhtäkkiä myös omalta hätätilalta, ja se, että viestin kuulemisen sijaan ihmiset vain kauhistelevat liikenteen häiriintymistä, tuntuu niin hirveän epäreilulta, etuoikeutetultakin. Kuulluksi tuleminen, siitä kai ihmisyydessä on kyse.
Mielenosoitustilanne ei ole helppo. On paljon kaaosta ja aistiärsykkeitä. Useampi kertoi minulle Syyskapinassa, että ympäristö nostaa esille vanhoja, hieman traumaattisiakin kokemuksia muista mielenosoituksista. Esimerkiksi viime vuoden Syyskapinasta, jossa poliisi käytti pippurisumutetta rauhanomaisesti mieltään osoittavia ihmisiä vastaan. On raskasta laittaa kehonsa, kasvonsa ja äänensä tämän asian, siis ilmastokriisiin reagoimisen, moottoreiksi. Erityisen raskasta sen täytyy olla varsinkin silloin, kun olisi muutakin tekemistä, esimerkiksi käydä koulua ja kasvaa aikuiseksi.
Eltti Kinnunen (oikealla) ja Eerik Vikman kuitenkin jatkoivat kapinointia kaikki kymmenen päivää. Vikman tuli kiinniotetuksi kolmesti, viimeisen kerran roikkuessaan valtioneuvoston taakse pystytetyssä tripodissa. Alaikäisenä hän pääsi joka kerta heti vapaaksi, mutta jäi useana yönä ”putkatueksi” poliisiaseman pihaan.
Sen sijaan Kinnunen kertoo lauantaina tekstiviestitse, että oli juuri putkassa 26 tuntia. Viimeisenä kapinapäivänä hän liimasi kämmenensä valtioneuvoston ikkunaan. Oltuaan ikkunassa kiinni noin neljä tuntia, Kinnunen siirtyi tukemaan yhtä tripodin jaloista. Siitä poliisi otti hänet kiinni.
Aiemmat huolet olivat aiheellisia: kuulustellessaan Kinnusta poliisi vaati tietää hänen syntymänimensä, dead namen.
”Se on transfobista. Ei ole millään tavalla kunnioittavaa kysellä tuollaisia, he eivät tarvitse sitä mihinkään.”
Kinnunen meni siis sittenkin putkaan, vapaaehtoisesti. Pitkälläsillalla järjestetty blokki sai mielen muuttumaan.
”Siinä katsoessa, kun muita otettiin kiinni, konkretisoitui miten epäreilu maailma on. Ne joilla on valtaa, ei tee päätöksiä, ja siksi tavalliset kansalaiset joutuu istumaan kadulle ja menemään putkaan. Halusin jotenkin jakaa sen kokemuksen ja ymmärtää miltä se tuntuu.”
Seuraavana maanantaina Helsingissä on harmaata, tuuli on kiskonut lähes kaikki lehdet irti puiden latvoista. Liikenne eduskuntatalon edessä ja muualla kaupungissa sujuu normaalisti. Vikmanilla on aamupäivällä fysiikan koe, ja se menee hänen kertomansa mukaan hyvin. Kinnunen ei ole vielä palannut kotiin, hän vastaa puhelimeen kaverinsa sohvalta Helsingin Hakaniemestä. Kouluun hän ei kapinan jälkeisenä maanantaina mennyt, tuntuu että on tärkeämpiäkin asioita.
”Kuten oma hyvinvointi – ja sitten koko tämä asia.”
Niin, tämä asia. Syyskapina loppui, ilmastokriisi jäi. Mutta jos ilmastokriisille ei tehdä mitään, kapinointi jatkuu. Vaikka ei se reilua ole.
”Ei kenenkään pitäisi olla rikkomassa lakia sen takia, että valtio ja päättäjät toimii huonosti. On tosi hienoa ja samalla ihan perseestä nähdä 12-vuotiaita kapinoimassa. Ei niiden pitäisi olla miettimässä mitään ilmastonmuutosta, vaan olla leikkimässä kavereiden kanssa”, Vikman sanoo.
Jos ilmastokriisiä ei olisi, Vikman keskittyisi enemmän musiikkiin ja opiskeluun, näkisi kavereita. Tekisi ihan tavallisia asioita. Yhteiskunta on epäreilu, ollut sitä jo pitkään, ja Kinnusen mukaan Elokapina on sen reaktio.
Ei kukaan meistä haluaisi olla siellä. Ei kukaan haluaisi laittaa omaa kehoaan peliin, mielenterveyttään ja terveyttään alttiiksi, käyttää rahaa ja aikaa. Sille on syy, miksi me ollaan siellä.
Syy: ei tehdä tarpeeksi, eikä tarpeeksi nopeasti.
Artikkeli julkaistu 1.11. ilmestyneessä 4/21 Improbaturissa.