kapina8.jpeg

"Olis meillä muutakin tekemistä" – ilmastokriisi, taakka nuorten harteilla

Toimittaja:  Sandra Järvenpää
Valokuvat:  Nick Tulinen

Pakettiautot ovat merkki.  Niiden jälkeen meidän ”esiblokkaajien” on määrä astua ka­dulle. Kello on kuitenkin jo yli kuusi, eikä pakuja näy. Äkkiä tielle ajaa useampi poliisiauto poikittain, emmekä enää tiedä mitä tehdä. Tästä ei puhuttu briiffissä.

”Esiblokkaajat tielle!” jostain huudetaan.

Ja sitten seison keskellä Mannerheimintietä, rai­tiokiskot kulkevat molemmilla sivuillani. Jännittää, ja haluaisin pitää käsistä vieressä seisovia. Samaan aikaan tunnen oloni kuitenkin vahvaksi: olen osallis­tunut Elokapinan järjestämään Syyskapinaan syystä.

 

Ilmastokriisi on täällä.

 

Jos siihen ei reagoida välittömästi, Suomeakin kos­kevat tuhot tulevat olemaan massiiviset. Muualla maa­ilmassa ne ovat jo sitä. Viimeisimmän IPCC­-raportin mukaan maapallo on menossa kovaa vauhtia yli 1,5 asteen lämpenemisen. Sitä suurempi nousu maapallon keskilämpötilaan tar­koittaa lisääntyviä tulvia, myrskyjä ja helteitä sekä peruuttamattomia muutoksia ekosysteemeissä.

Suomen hallitus on sitoutunut olemaan hiilineut­raali vuoteen 2035 mennessä. Vaikka Suomen päästövähennystavoitteet ovat maailman kunnianhimoi­simpia, useiden asiantuntijoiden mukaan ne eivät välttämättä riitä. Siksi – ja myös jotta taakanjako olisi globaalisti oikeudenmukainen – Elokapina vaatii Suomen hallitusta luomaan sitovan lainsäädännön hiili­neutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Siis jo neljän vuoden päästä.

kapina8.jpeg

Eerik Vikman, 17, on valmis­tautunut käymään koulussa Syys­kapinasta käsin. Ensimmäisinä päivinä hänellä on teltta, ma­kuupussi ja kannettava tietoko­ne mukanaan siltä varalta, että eduskuntatalon edustalla yövyt­täisiin. Muutaman kapinapäivän jälkeen ne jäävät kotiin, kun po­liisi ei anna lupaa yöpyä alueella. Vikman käy lukion neljään vuoteen, eikä kapinointi hänen mukaansa siksi hirveästi haittaa koulunkäyntiä. Välillä tulee pois­saoloja, ja joskus hän saattaa op­pitunneilla ”häsätä koneella Elo­kapina­-juttuja”.

Vikman kertoo kapinoivansa elämän puolesta. Sitten hän tar­kentaa:
 

”Kapinoin niiden ihmisten puolesta, jotka on tällä hetkellä tosi huonossa jamassa. Ja myös tulevien sukupolvien puolesta. Ja eläinten.”
 

Entä hänen itsensä takia, oman tulevaisuutensa puolesta?
 

”No joo, kyllä sitäkin. Mutta tuntuisi hassulta kohdistaa tämä itseen, koska olen tosi etuoi­keutetussa asemassa. Mä en ole tällä hetkellä missään äärimmäisessä vaarassa, niin kuin mil­jardi lasta globaalissa etelässä.”
 

Syyskapinan aikaan moni elokapinalainen puhuukin esimerkiksi Instagramissa suomalai­sen median ”valkoisesta hiljaisuudesta”. Ajatel­laan, että koska ilmastokriisi ei aiheuta meidän yhteiskunnallemme vielä häiriötä tai suuria menetyksiä, siitä ei siksi kirjoiteta.

kapina-header-1536x922.jpeg

”Mitä me halutaan?” elokapinalainen huutaa megafoniin.

”Ilmastohätätila!” mielenosoituksesta vastataan.

”Milloin me halutaan?”

”Nyt!”

”Milloin milloin milloin?”

”Nyt nyt nyt!”
 

Vikmanin mukaan ilmastohätätilan julista­minen tarkoittaa sitä, että asioista puhuttaisiin niin kuin ne ovat. Siksi Elokapina vaatii samassa yhteydessä myös kriisitiedottamisen aloittamista.
 

”Tällä hetkellä on hirveän iso ongelma se, et­tä ihmiset eivät tiedä tarpeeksi, mitä ilmas­tokriisi aiheuttaa tälle maapallolle, ihmisille ja eläimille. Tietoisuutta pitäisi lisätä, jotta asiaa voidaan käsitellä.”
 

Ilmastokriisistä tulisi Vikmanin mukaan tie­dottaa kuin koronakriisistä, kun terveysviran­omaiset pitivät jatkuvia tiedotustilaisuuksia. Ai­he tulisi sisällyttää myös opetussuunnitelmaan.
 

Elokapinan viimeinen vaatimus on demo­kratian laajentaminen. Hallituksen tulisi kut­sua koolle kansalaisista satunnaisotannalla valittu kansalaisfoorumi, joka käy keskuste­luja ja tekee niiden pohjalta ehdotuksia edus­kunnalle. Vikmanin mielestä kansalaisfoorumi olisi tärkeää muodostaa, jotta päästövähennykset koskisivat tasapuolisesti kaikkia ihmisryhmiä.

kapina4-1536x1024.jpeg

Kello lähestyy iltaseitsemää, kun poliisit ovat asettuneet molemmin puolin tietä muu­taman metrin välein. Joku sanoo, että poistu­miskäsky on jo annettu, ja se aiheuttaa hermos­tunutta liikehdintää: on ollut tilanteita, joissa poliisi on ennen käskyn antamista estänyt alueelta poistumisen. Pian poliisi toistaa poistumiskäskyn mega­foniin useasti eri kohdissa blokkia. Siirryn jal­kakäytävälle monen muun kapinoijan tapaan. En halua joutua putkaan, se ei tunnu minulle sopivalta nyt.

 

Se ei tunnu sopivalta myöskään Eltti Kinnusesta, 18.

Kinnunen kuuluu sukupuolivähemmistöön, ja on tehnyt päätöksen, ettei mene tielle ja har­joita kansalaistottelemattomuutta. Hän uskoo, että tulisi väärinsukupuolitetuksi, eli kohdatuk­si syntymässään määritellyn sukupuolen edustajana oman sukupuoli-­identiteettinsä sijaan. Lisäksi Kinnunen on kuullut, että transihmiset joutuvat yksin selliin.
 

”Voin tehdä kaikkea muutakin, niin annan etuoikeutetumpien ihmisten tehdä blokkaamista.”
 

Niinpä hän toimii ”häirintäyhdyshenkilönä”. Häirintäyhdyshenkilön rooliin kuuluu tarkkail­la turvallisemman tilan toteutumista ja tarvit­taessa puuttua sitä uhkaaviin tilanteisiin.

Viimeisen kolmen vuoden aikana nuoris­ta ympäri maailmaa on tullut ilmastoliikkeen kasvot ja keho. Fridays For Future sekä Extin­ction Rebellion, johon Suomenkin Elokapina kuuluu, ovat tuoneet ihmisten silmien eteen nuorten hädän. Vaikka Elokapina ei ole vain nuorten liike, monet sen piirteet vetävät nuoria puoleensa. Nuoruudessa ajattelu kehittyy huimasti. Nuori alkaa suhteuttaa asioita toisiinsa, huo­mioimaan eri näkökulmia, kyseenalaistamaan tietoa ja etsimään vaihtoehtoja, luettelee Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Elina Komulainen.
 

”Osalla nuorista kapinointi voi liittyä tähän kaikkeen, sellainen halu muutokseen, tarve rohkeasti ravistella yhteiskuntaa. Nuoret kun ovat itsekin murrosvaiheessa.”
 

Lisäksi Komulaisen mukaan sosiaalinen ti­lanne voi muuttaa ihmisen moraalikäyttäyty­mistä. Ryhmässä käsitys oikeasta ja väärästä voi muuttua, ja sitä saattaa päätyä tekemään erilaisia ja rohkeampia asioita kuin yksin.

Tuhoutuvan maailman paino on kuitenkin valtava taakka nuoren harteilla. Komulainen muistuttaa että nuorilla, kuten ihmisillä yli­päätään, on vaihtelevia kapasiteetteja tällaisen vastuun kantamiseen. Psykologina hän haluaa­kin sanoa nuorille, että koko ajan ei tarvitse olla aiheessa kiinni.

kapina3-1365x2048.jpeg

”Omasta tilasta ja hyvinvoinnista on myös välitettävä ja pidettävä huolta. Se ei tarkoita, etteikö välittäisi myös maailman tilasta.”
 

Komulaisen mielestä aikuisten tulisi osata tarjota nuorelle nykyistä enemmän tukea. Ai­kuinen voi myös auttaa kanavoimaan ahdistus­ta ja huolta, peilata nuoren kokemuksia, aset­taa tunnetiloja ja ajatuksia mittasuhteisiin.
 

”Ja sanoittaa sitä, että nämä asiat ovat yhtei­siä. Olisi kauhean tärkeää, että nuori ei jäisi asian kanssa yksin.”
 

Eltti Kinnusen ympäristöahdistusta Eloka­pinassa toimiminen lievittää, mutta vanhem­miltaan hän ei saa siihen tukea. Juuri ennen Syyskapinan alkua kotona oli tul­lut riitaa, eivätkä vanhemmat antaneet perheen telttaa ja muita varusteita Kinnusen käyttöön. Hän päätti majoittua koko Syyskapinan ajaksi ystävänsä luokse helpottaakseen omaa oloaan.
 

”Mun vanhemmat ajattelee, että Elokapina on oikealla asialla mutta tapa on väärä.”
 

Niin ajattelee moni muukin. Se käy ilmi Elo­kapinan ympärillä käydystä julkisesta keskuste­lusta, joka ei ulotu ainoastaan mediaan.

Mielenosoituksissa myös sivustakatsojilla on mielipiteensä. Yksi kyllä kannattaa Elokapinan toimintaa, mutta kokee sen toimintatavat ih­misiä polarisoiviksi, toinen huutaa ohimennen ”vitun kusipäät!”.

Mutta mitä jos kansalaistottelemat­tomuus toimiikin?

Kansalaistottelemattomuudella on saatu historiassa aikaiseksi asioita – iso­ja asioita. Mahatma Gandhin johtamat kävelyprotestit johtivat lopulta Intian itsenäistymiseen Isosta-­Britanniasta. Martin Luther Kingin keino taistel­la Yhdysvaltain rotusortoa vastaan oli kansalaistottelemattomuus. Myös suo­malaisen ympäristöliikkeen ajatellaan saaneen alkunsa vuonna 1979 Koijär­vi­protesteista, joissa aktivistit kahlitsi­vat itsensä kaivinkoneeseen. Lintujärvi säästyi, vaikka aktivistit saivatkin teois­taan rangaistuksen.

Elokapina on valinnut kansalaistot­telemattomuuden, koska kaikkia muita keinoja – lain puitteissa toimimista, niiden muuttamista, kansalaisaloittei­ta, järjestötoimintaa – on yritetty jo 50 vuoden ajan. Tulosta ei ole tullut, ja nyt ei ole enää aikaa odotella. Mutta miksi pitää häiritä tavallisia ihmisiä?

Siksi, että tulevaisuudessa ilmas­tomuutoksen aiheuttama häiriö tulee olemaan moninkertainen Elokapinan aiheuttamaan häiriöön verrattuna, liik­keestä vastataan.

Illalla kotona väsymys taittuu ag­gressiiviseen itkuun. Mannerheimintiellä huudettu hätä­tila tuntuu yhtäkkiä myös omalta hä­tätilalta, ja se, että viestin kuulemisen sijaan ihmiset vain kauhistelevat liiken­teen häiriintymistä, tuntuu niin hirveän epäreilulta, etuoikeutetultakin. Kuulluksi tuleminen, siitä kai ihmi­syydessä on kyse.

 

Mielenosoitustilanne ei ole helppo. On paljon kaaosta ja aistiärsykkeitä. Useampi kertoi minulle Syyskapinassa, että ympäristö nostaa esille vanhoja, hieman traumaattisiakin kokemuksia muista mielen­osoituksista. Esimerkiksi viime vuoden Syyskapinasta, jossa poliisi käytti pippurisumutetta rauhanomaisesti mieltään osoittavia ihmisiä vastaan. On raskasta laittaa kehonsa, kasvonsa ja äänensä tämän asian, siis ilmastokriisiin reagoimisen, mootto­reiksi. Erityisen raskasta sen täytyy olla varsinkin sil­loin, kun olisi muutakin tekemistä, esimerkiksi käydä koulua ja kasvaa aikuiseksi.

kapina5-1366x2048.jpeg
kapina6.jpeg

Eltti Kinnunen (oikealla) ja Eerik Vikman kuitenkin jatkoivat kapinointia kaikki kymmenen päivää. Vikman tuli kiinniotetuksi kolmesti, viimeisen kerran roikkues­saan valtioneuvoston taakse pystytetyssä tripodissa. Alaikäisenä hän pääsi joka kerta heti vapaaksi, mutta jäi useana yönä ”putkatueksi” poliisiaseman pihaan.

Sen sijaan Kinnunen kertoo lauantaina tekstivies­titse, että oli juuri putkassa 26 tuntia. Viimeisenä ka­pinapäivänä hän liimasi kämmenensä valtioneuvoston ikkunaan. Oltuaan ikkunassa kiinni noin neljä tuntia, Kinnunen siirtyi tukemaan yhtä tripodin jaloista. Siitä poliisi otti hänet kiinni.

Aiemmat huolet olivat aiheellisia: kuulustellessaan Kinnusta poliisi vaati tietää hänen syntymänimensä, dead namen.

”Se on transfobista. Ei ole millään tavalla kunnioitta­vaa kysellä tuollaisia, he eivät tarvitse sitä mihinkään.”

 

Kinnunen meni siis sittenkin putkaan, vapaaeh­toisesti. Pitkälläsillalla järjestetty blokki sai mielen muuttumaan.

”Siinä katsoessa, kun muita otettiin kiinni, konk­retisoitui miten epäreilu maailma on. Ne joilla on valtaa, ei tee päätöksiä, ja siksi tavalliset kansalaiset joutuu istumaan kadulle ja menemään putkaan. Ha­lusin jotenkin jakaa sen kokemuksen ja ymmärtää miltä se tuntuu.”

kapina7.jpeg

Seuraavana maanantaina Helsingissä on harmaa­ta, tuuli on kiskonut lähes kaikki lehdet irti puiden latvoista. Liikenne eduskuntatalon edessä ja muualla kaupungissa sujuu normaalisti. Vikmanilla on aamupäivällä fysiikan koe, ja se me­nee hänen kertomansa mukaan hyvin. Kinnunen ei ole vielä palannut kotiin, hän vastaa puhelimeen kaverin­sa sohvalta Helsingin Hakaniemestä. Kouluun hän ei kapinan jälkeisenä maanantaina mennyt, tuntuu että on tärkeämpiäkin asioita.

”Kuten oma hyvinvointi – ja sitten koko tämä asia.”

Niin, tämä asia. Syyskapina loppui, ilmastokriisi jäi. Mutta jos ilmastokriisille ei tehdä mitään, kapinointi jatkuu. Vaikka ei se reilua ole.

”Ei kenenkään pitäisi olla rikkomassa lakia sen takia, että valtio ja päättäjät toimii huonosti. On tosi hie­noa ja samalla ihan perseestä nähdä 12-­vuotiaita ka­pinoimassa. Ei niiden pitäisi olla miettimässä mitään ilmastonmuutosta, vaan olla leikkimässä kavereiden kanssa”, Vikman sanoo.

Jos ilmastokriisiä ei olisi, Vikman keskittyisi enem­män musiikkiin ja opiskeluun, näkisi kavereita. Tekisi ihan tavallisia asioita. Yhteiskunta on epäreilu, ollut sitä jo pitkään, ja Kinnusen mukaan Elokapina on sen reaktio.

Asset 3_2x.png

Ei kukaan meistä haluaisi olla siellä. Ei kukaan ha­luaisi laittaa omaa kehoaan peliin, mielenterveyttään ja terveyttään alttiiksi, käyttää rahaa ja aikaa. Sille on syy, miksi me ollaan siellä.

Syy: ei tehdä tarpeeksi, eikä tarpeeksi nopeasti.

Artikkeli julkaistu 1.11. ilmestyneessä 4/21 Improbaturissa.