MIELESTÄ ‧ KOLUMNI ‧ 18.10.23
"Lapsesta asti olen joutunut kuuntelemaan huutoa, mikäli en ole ymmärtänyt minulle sanotussa asiassa ollutta piilotettua viestiä. Ihan kuin minut olisi lähetetty yksin maahan, jonka kieltä en puhu sanaakaan," kirjoittaa Miska Nuutinen
Kotiplaneettani kirjo
Teksti: Miska Nuutinen
Valokuva: Jutta Jokinen
"Vasen jalka, oikea jalka, vasen jalka, oikea jalka, kävele normaalisti. Mikäli joku tuttu kävelee vastaan, katso silmiin, älä liian kauaa. Hymyile. Älä liian leveästi, se on outoa. Älä ole sinä, ole normaali."
Miltä sinusta tuntuisi, jos päässäsi olisi vastaavanlainen jatkuva monologi? Mitä jos joutuisit suunnittelemaan jokaisen seuraavan päivän aikana käytävän keskustelun etukäteen ja harjoittelemaan ilmeitä, jotta ne näyttäisivät luonnolliselta? Tämä on minun todellisuuteni.
Elämän nälkä, muutoksen pelko
Ympäristöllä on minuun suuri vaikutus, enkä vielä tänä päivänäkään vuosien harjoittelusta huolimatta kestä muutoksia. Rutiinit pitävät minut kasassa.
Menen kouluun kahdeksaksi ensimmäisen tunnin alkamisajankohdasta huolimatta ja menen aina neljäksi koulusta kotiin, vaikka kouluni loppuisi yhdeltä. Teen lähes kaiken aina saman kaavan mukaan, sillä muuten ylikuormitun hyvin nopeasti. Ruokalassa, bussissa ja luokassa koen kuolemaa vastaavan tunteen, kun huomaan vakiopaikkani olevan varattu.
Viime hetken muutokset ja esimerkiksi koulusta myöhästyminen romuttaa maailmani.
Ahdistukseni nousee kattoon aina, kun kuulen tyttöystäväni suusta "Vielä viis minuuttia, sit oon valmis!" vaikka perillä piti olla jo viisi minuuttia sitten.
Muutoksien sietämättömyys vaikuttaa myös parisuhteeseeni hyvin negatiivisesti. Jos näemme tyttöystäväni kanssa usein, totun siihen ja siitä tulee rutiinia. Työnnän koko muun elämäni sivuun, koska muuten tuntuu, ettei hän enää tahdo viettää joka päivää kanssani. Läksyjen tekeminen, kokeisiin lukeminen, syöminen ja nukkuminen unohtuu.
Kun emme yhtenä päivänä kerkeäkään näkemään, tuntuu kuin hukkuisin. En voi hengittää, ajatella tai nauttia elämästä, koska rutiinini murtuisi. Mikäli emme näe vapaa-ajalla pitkään aikaan, yksinolosta tulee rutiinia. Tyttöystäväni ja muiden ystävieni näkemisestä tulee ahdistava velvollisuus, jota joudun ajattelemaan koko ajan odottaen sitä hetkeä, kun historia alkaa taas toistaa itseään.
"Anteeksi, en tainnut ymmärtää."
– Siri
Koulu on sosiaalisten tilanteiden kehto, josta näin taaperona ensimmäiset painajaiseni. Sosiaaliset normit, käsitys oikeasta ja väärästä, sekä niistä asioista, joita voi ja ei voi sanoa ovat minulle kuin teknologia renesanssin aikana syntyneelle lapselle.
Minun on lähes mahdoton tunnistaa sarkasmia, eri äänensävyjen merkityksiä ja ilmeitä, enkä ymmärrä, miksen voi sanoa samaa asiaa tai vitsailla samasta aiheesta, kuin joku toinen.
Olen lapsesta asti tuntenut oloni ulkopuoliseksi, joten olen ajan kanssa oppinut kopioimaan muiden käytösmalleja ja eleitä huomaamattani.
Ystäväni kertoessa uudesta asiasta, tai jostain uudesta internetin vallanneesta hokemasta, aivoni alkavat raksuttaa, kuinka voisin käyttää juuri kuulemaani informaatiota kuuluakseni joukkoon.
En kykene toimimaan saamatta yksityiskohtaisia step-by-step –ohjeita, koska pelkään tekeväni kaiken väärin. Esimerkiksi äidinkielen luovat kirjoitukset ovat minulle kuin painajaisia.
Lapsesta asti olen joutunut kuuntelemaan huutoa, mikäli en ole ymmärtänyt minulle sanotussa asiassa ollutta piilotettua viestiä, tai jos olin tehnyt jonkin asian väärin. Jos äitini pyytää minua esimerkiksi tarkistamaan, onko astianpesukoneen pesu valmis, en ymmärrä hänen tarkoittavan, että minun pitäisi tyhjentää se samalla. Minua haukutaan tyhmäksi ja vajaaksi, koska en tehnyt asiaa, jota minua ei edes pyydetty tekemään.
Ihan kuin minut olisi lähetetty yksin maahan, jonka kieltä en puhu sanaakaan.
Kritiikin vastaanottokykyni on mitätön. Peruskoulussa jätin usein menemättä suosikkiopettajieni oppitunneille, mikäli olin unohtanut tehdä läksyt. Pelkäsin, ettei opettaja enää pitäisi minusta. Rakentavakin kritiikki ja olemukseni pieninkin kyseenalaistus on kuin katujyrä, joka on juuri ajamassa päältäni.
Koko elämäni olen pyrkinyt olemaan paras kaikessa, jotta minussa olisi edes jotakin hyvää. Koulumenestykseni johdosta suoritin peruskoulun vuoden etuajassa, joka pitemmän päälle vain lisäsi paineitani ja tarvetta olla kuin vanhemmat luokkalaiseni. Käytännössä siis hyppäsin yhden luokan yli ja siirryin suoraan sitä seuraavalle.
Hyperfiksaationi, eli erityiset kiinnostuskohteeni ovat sekä lahja että kirous.
Minua on usein haukuttu oudoksi, jos olen kesken keskustelun alkanut selittämään ystävälleni Star Warsin juonenkäänteistä ja henkilöiden synnystä. Toisaalta olen saanut sitä kautta myös ystäviä, jotka pitävät samoista aiheista kuin minä.
Kerron jatkuvasti saman tarinan uudestaan samalle ihmiselle huomaamattani, ja kerron jokaisen päiväni yksityiskohdan ohikulkijalle. Tuntuu, että räjähdän jos en voi kertoa toiselle nähneeni peuran koulumatkalla, mutta jos kerron sen, tiedän saavani lähes poikkeuksetta pelkkiä "ei kiinnosta" -kommentteja.
Minua sanotaan usein ylimieliseksi tai ilkeäksi, vaikka kerroin vain mielipiteeni tai näkemykseni asiasta tarkoittamatta mitään pahaa.
Plussia lähes yhtä paljon kuin miinuksia
Vaikka autismista on paljon haittaa, siitä on myös hyötyä.
Neuroepätyypillisyys on loppujen lopuksi kuitenkin ominaisuus eikä sairaus tai vika. Vaikka useat muille helppoja olevat asiat ovat minulle vaikeita, näen useat asiat toisella tavalla kuin muut, ajattelen ja toimin eri tavoin kuin muut.
Osaan hyperfiksaatioideni takia kieliä sekä matemaattisia aineita paremmin kuin monet ympärilläni, joten pyrkimykseni lääkäriksi tulevaisuudessa on minulle helpompaa kuin monelle muulle.
Olen myös systemaattinen ja strateginen pystyäkseni suunnittelemaan päiväni tarkasti etukäteen, mikä antaa minulle etulyöntiaseman monessa suunnittelua vaativassa asiassa.
Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa ja tunteiden kontrollointi on minulle vaikeaa, mutta onnekseni suurin osa ympärillä olevista ihmisistä ymmärtää minua.
Päivän päätteeksi erilaisuus on tässäkin asiassa rikkaus.
Miska Nuutinen on forssalainen pelaamisesta ja luonnontieteistä kiinnostunut nuori.