MAAILMASTA ‧ SUHTEET
Kunnes kuolema
meidät erottaa
Olipa kerran päivä, kun Helle ja Wilhelmina menivät läpällä naimisiin.
Teksti: Eino Rissanen
Valokuvat: Henrietta Soininen
Valtaisat hurraahuudot kaikuvat Tampereen yhteiskoulun lukion ruokalassa.
Taidelukiolaiset taputtavat, seisovat ja kailottavat. Opettajat ovat hämillään: tilanne on miltei riistäytynyt käsistä.
Vain hetkeä aikaisemmin ruokalassa on katseltu juuri päättyneen lukiolaisten näytelmän taltiointia ja keskusteltu yhteisestä kokemuksesta.
Kun opettajat ovat kysyneet lukiolaisilta, olisiko joku vielä halunnut pitää puheen, Helle Alatalo on saanut puhelimeensa yhtäkkiä monta viestiä.
Kosi mua nyt, kosi mua nyt, kosi mua nyt!
Helle on saanut puheenvuoron, noussut, alkanut puhua. Hän on kertonut kaikille, kuinka ruokasalissa paikalla oleva Wilhelmina Heikkilä tekee hänestä onnellisimman ihmisen koko planeetalla.
Puhe on päättynyt julkiseen kosintaan.
Kosijalla on nykyään eri nimi. Se on Helle Alatalo-Heikkilä, ja hänen aviopuolisonsa nimi on Wilhelmina Heikkilä-Alatalo.
Wilhelmina ja Helle tutustuivat toisiinsa ensimmäisenä TYK-vuonnaan.
Heitä yhdistivät samanlaiset huumorintajut, samanlaisen median kuluttaminen sekä monet yhteiset musikaali- ja näytelmäprojektit lukiossa.
Toisen lukiovuotensa talvella ennen vuodenvaihdetta Wilhelmina ja Helle seisoskelivat bussipysäkillä.
”Mä vaan heitin, että mehän periaatteessa voitaisiin mennä naimisiin, kun me ollaan 18. Oltiin hetki hiljaa. Mitä jos me oikeesti mentäis?” Wilhelmina muistelee.
Parin päivän pohdinnan jälkeen pari päätti ottaa naimisiinmenosta kaiken irti ja alkoi selvitellä, mitä avioituminen käytännössä tarkoittaisi ja millaiset hääjuhlat he järjestäisivät.
Wilhelmina ja Helle kihlautuivat lukiossa julkisesti monta kertaa, kun halusivat tehdä jotain hauskaa tylsänä hetkenä.
Sana alkoi kiiriä TYK:in käytävillä.
”Kun meiltä kysyttiin, oltiinko me oikeasti yhdessä, me ei vastattu suoraan. Veikkaa, arvaa, mitä mieltä sä oot?” muistelee Wilhelmina aikaansa kihlattuna.
”Mikä tekee tästä hauskaa on se, että Helle on homo ja mä oon lesbo”, Wilhelmina sanoo.
Ystävykset kyllä tuntevat syvää kiintymystä toisiinsa, mutta romantiikkaa suhteessa ei ole, eikä voisikaan olla.
”Jos oltaisiin heteroita, kai me oltaisiin yhdessä. Tää on periaatteessa antiparisuhde. Platoninen parisuhde, siis kaverit.”
Jos oltaisiin heteroita, kai me oltaisiin yhdessä.
Wilhelmina Heikkilä-Alatalosta ja Helle Alatalo-Heikkilästä tuli aviopari 28. tammikuuta 2022.
Vihkimistilaisuudessa maistraatissa nuoren parin kanssa käytiin läpi avioliiton mukanaan tuomia käytännön muutoksia.
Koska lukiolaisten tulot ovat olemattomat, ei avioliitolla ole heidän elämäänsä suurempia vaikutuksia. Ainoastaan asumistuki tulee parille yhteisenä summana, mutta sen määrä ei kasva.
Avioehto solmittiin täysin poissulkevana: erotessa – tai toisen osapuolen kuollessa – kumpikin pitää oman omaisuutensa.
Vihkimisen suoritti tuomari, joka piti parille puheen. Siinä käsiteltiin rakastamista ja perheen perustamista.
”Odotin, että tilaisuus menisi niin, että tässä on tää paperi, lähtekää pois täältä. Mutta puheessa oli paljon samoja ajatuksia, mitä kirkkovihkimisessäkin tulisi”, Wilhelmina pohtii.
Tuomarin puhe oli sateenkaarevalle ”pariskunnalle” koomista kuunneltavaa. Samalla läpän konkretisoituminen ja tilanteen virallisuus tekivät pokan pitämisestä tuskallisen vaikeaa.
”Onneksi oli maski, koska meinasin revetä. Pidin vihkipapereista kiinni kädet koko ajan täristen”, Helle muistelee.
Kun tilaisuus oli ohi, tuore aviopari ei suudellut vaan heitti yläfemmat.
”Se vihkijä oli aika hämmentynyt.”
Jotta kokemus häistä ei olisi rajoittunut vain maistraattiin, Helle ja Wilhelmina saivat avioliitolleen siunauksen toukokuussa Tampereella Aleksanterin kirkossa, vain parinsadan metrin päässä koulustaan.
Siunaus oli mahdollinen, sillä avioparin kaverin äiti sattuu olemaan diakoni.
Helle ja Wilhelmina soittivat diakonille ja kertoivat suunnitelmistaan avoimesti. Tämä oli valmis siunaamaan parin avioliiton, vaikka tiesi sen olevan pelkkä vitsi.
”Oletan, että tämä oli sellainen asia, jossa hän halusi olla mukana ja jota ei oltu ennen tehty. Oli sellainen olemus, että hän halusi ottaa kantaa”, Helle arvelee.
Diakoni lakkasi kyntensä sateenkaaren väreillä ja suunnitteli jopa sateenkaarenvärisen alttarivaateen hankkimista Helsingistä. Hän sanoitti avioliittoon siunauksen niin, että siinä mainittiin parin olevan nimenomaan ystäviä keskenään. Seremonia oli perinteisestä avioliittoon siunaamisesta yksinkertaistettu versio.
“Diakoni oli tässä mukana täysin omasta tahdostaan. Se oli hänelle tärkeä uskonnollinen kokemus. Ei tästä saa väännettyä jumalanpilkkaa mitenkään”, Helle sanoo.
Kenties diakonia puhutteli se, että Wilhelmina ja Helle kuuluvat sateenkaarikansaan, joka ei perinteisesti ole päässyt avioliittoon samalla tavalla kuin valtaväestö.
Helle kuuluu myös sukupuolivähemmistöön. Hän on muunsukupuolinen, jonka sukupuoli-identiteetti ei asetu miehen muottiin, johon häntä alun perin yritettiin kasvattaa.
Kun hääpari käveli pois alttarilta, kanttori soitti heidän toiveidensa mukaisesti Rockyn tunnarina tunnetun Gonna Fly Now'n. Morsiuskopissa ennen kirkon ovista ulos kävelyä hääpari räjähti nauramaan, ja niin tekivät oikeastaan kaikki muutkin.
“Osa häävieraina olleista kavereista liikuttui kirkossa niin paljon, että he kyynelehtivät. En tiedä, oliko se itkunaurua”, Wilhelmina muistelee.
Kirkosta jatkettiin aamuviiteen kestäneisiin hääbileisiin, joissa oli mukana sata kaveria eri puolilta Suomea. Bileet huipentuivat parin itselleen suunnittelemaan häätanssiesitykseen, jossa he leikittelivät sukupuolirooleilla asujensa avulla.
Wilhelminan ja Hellen avioliitto on täynnä naurua ja riemua. Kaiken kepeän lisäksi siinä on kuitenkin myös vahva syvällinen puoli.
Lapsena Wilhelmina oli kysynyt äidiltään, onko naimisiin pakko joskus mennä ja onko äidiksi joskus tultava. Parisuhteet eivät ole juuri koskaan kiinnostaneet häntä.
”Mutta kun menin naimisiin Hellen kanssa, huomasin päässäni hiljaisen äänen: mä oon tehnyt sen, mitä multa odotetaan: mä oon nyt vaimo. Tajusin, että vau, tää on mennyt näin syvälle psyykeen. Tää on vähän sairasta.”
Kokemus naimisiinmenosta sai Wilhelminan tietoiseksi päänsä sisäisistä piilevistä ajatusmalleista. Hän kohtasi myös paljon ulkopuolisia odotuksia avioliitostaan. Vanhemmat sukulaiset kyselivät jopa lasten hankkimisesta.
”Aloin nähdä itseni ehkä pääasiassa vaimona ennen muuta. Myös muut alkoivat miettiä mua enemmän Hellen kuin itseni kautta. Vuosisatojen ajan ihmiset, jotka nähdään naisena, nähdään jonkin muun asian jatkeena. Ei välttämättä enää omaisuutena, mutta jatkeena.”
Aluksi havainto järkytti, mutta nyt hän pitää kokemusta parantavana ja itsetietoisuutta lisäävänä.
”Se on ollut parhaita asioita tässä kaikessa. Miten tulkitsen itseni, oman roolini ja arvoni tämän kaiken pohjalta?”
Sulhasen rooliin astuminen oli myös muunsukupuoliselle Hellelle mielenkiintoista. Hän uskoo, että kokemus laajensi hänelle käsitystään itsestään muunsukupuolisena yhteiskunnassa.
”Ei haitannut olla aviomies ja sulhanen, musta voi käyttää mitä sukupuolitermejä vaan. Mutta se, että minut oletetaan suoraan siihen rooliin, oli tosi jännä kokemus”, Helle pohtii.
Aloin nähdä itseni ehkä pääasiassa vaimona ennen muuta.
Wilhelmina ja Helle ovat saaneet kokea perinteisen suomalaisen heteroavioliiton. Myöhemmin elämässään he eivät avioliittoon enää halua.
“Parisuhteen loppupää nähdään avioliitossa jopa ei-uskonnollisilla ihmisillä, jotka menisivät naimisiin mieluummin maistraatissa. Meidän ikäpolven parisuhdekäsitys on erilainen”, Wilhelmina sanoo.
Jos jonkun asian he näkevät avioliitossa keskeisenä, niin hääjuhlan.
“Siinä on oikeastaan vaan se seremonia. Jos joku haluaa juhlia isoilla kirkkohäillä, niin go for it”, Helle tuumaa.
Enää kokematta on avioero. Se toteutuu kohta, kun eropaperit laitetaan vetämään.
Kun erohakemus on lähetetty, alkaa kuuden kuukauden harkinta-aika. Sen jälkeen on kesä, ja Wilhelminan ja Hellen siviilisäädyt vaihtuvat virallisesti eronneiksi. Sukunimet pari säilyttää samoina, kunnes uudet henkilökortit pitää hankkia.
Jossain vaiheessa he pitävät vielä avioerobileet.
Olipa avioliitto kuinka vakava tahansa, ei sen raukeaminen itsessään muuta tunteita tai poista muistoja. Avioliitto on oikeudellinen sopimus ja inhimillisten tunteiden seuraus, ei niiden syy.
”Kyllähän me rakastetaan toisiamme syvästi, silleen kavereina”, Helle sanoo.