Elokuun alussa pesin pyykkiä hostellissa Ranskan Lillessä.

 

Olimme reilanneet ystäväni kanssa hieman yli viikon ja Lillen jälkeen aioimme suunnata vielä Lontooseen. Ainut ongelma oli, etten tiennyt, miten pääsisin Lontoosta kotiin.

 

Alkuperäinen suunnitelmamme oli matkustaa junalla Lontoosta Tukholmaan ja siitä laivalla Turkuun. Meillä oli Interrail-liput, joilla voi tietyin reunaehdoin kulkea Euroopan junilla niin paljon kuin haluaa. Moniin juniin tarvitsee kuitenkin erillisen paikkavarauksen, ja joillain reiteillä reilaajien paikkavarauksille on tietty kiintiö. Siitä kiintiöstä olin myöhästynyt: kaikkien Lontoosta lähtevien junien paikkavaraukset oli myyty loppuun.

 

Ystäväni oli onnistunut saamaan lipun aamukuudelta lähtevään junaan, jota varten hänen täytyisi herätä ennen neljää. En varsinaisesti ollut kateellinen.

 

Minulla oli kaksi vaihtoehtoa.

 

Jos haluaisin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa, minun täytyisi ostaa 210 eurolla normaalihintainen lippu junaan, joka veisi minut kanaalin ali Lontoosta Brysseliin. Jos taas haluaisin päästä helpommalla, voisin suunnilleen samalla hinnalla ostaa lentolipun suoraan Helsinkiin.

 

Moni saattaisi tässä kohtaa ihmetellä, miksi edes harkitsin junalla matkustamista.

Suunnilleen samoihin aikoihin, kun yritin tehdä päätöksiä Lillessä, maailma kauhisteli vaarallisia sääilmiöitä.

 

Vain viikkoa aiemmin uutiset Rodoksen maastopaloista olivat täyttäneet myös suomalaiset mediat. Poikkeuksellisen kuuman sään sytyttämät liekit roihusivat etusivuilla, ja turistit kertoivat kauhutarinoita hotellien evakuoinneista. 

 

Maailman ilmatieteen järjestö WMO julkaisi sivuillaan tekstin, jonka mukaan vaarallinen kuumuus sekä rankkasateet ovat kuluneen kesän aikana vaarantaneet sekä ihmisten että ympäristön hyvinvoinnin. Tutkimusten mukaan nämä sään ääri-ilmiöt johtuvat ilmastonmuutoksesta, joka puolestaan johtuu todennäköisesti ihmisen toiminnasta.

 

WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas totesi, että kasvihuonepäästöjä olisi vähennettävä mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti.

 

On laskettu, että lentoliikenne aiheuttaa noin 2–4 prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista päästöistä. Tutkijatohtori Michael Lettenmeier Aalto-yliopistosta on kuitenkin arvioinut, että todellisuudessa luku on noin kolminkertainen, sillä lentämisen päästöt vaikuttavat ilmastoon eri tavalla kuin vastaavat päästöt maan pinnalla.

 

Parasta siis olisi, jos lentäisimme mahdollisimman vähän. 

 

Lentämisen vähentäminen voisi tarkoittaa joidenkin matkojen jättämistä kokonaan väliin. Matkustamisen ei kuitenkaan tarvitsisi loppua. Pienemmillä päästöillä selviää, jos matkustaa kohteeseensa maata pitkin.

​

Ikävä totuus kuitenkin on, että maata pitkin matkustaminen on usein raskasta ja vaivalloista.

 

Suurin syy on matkustamiseen tarvittava aika. Suunnittelemamme matkan Lontoosta Helsinkiin junalla ja laivalla oli tarkoitus kestää yhteensä kaksi ja puoli vuorokautta. Lentokoneella sama matka taittuu parhaimmillaan alle kolmessa tunnissa.

 

Lisäksi junat ovat oikukkaita. Ne saattavat lähteä myöhässä ja pysähdellä kesken matkan odottelemaan, että toiset junat ehtivät pois alta. Niiden kulkua häiriköivät sähkökatkot, lakot ja myrskyt. Ja jos päivän ensimmäinen juna ei saavuta määränpäätään ajoissa, kyydissä oleva matkustaja saattaa myöhästyä myös seuraavista junista. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että jossain kohtaa jotain menee pieleen.

 

Lillessä yritin ennustaa, pystyisinkö tällaiseen kotimatkaan.

Olin nimittäin aivan valtavan väsynyt.

 

Oli ollut upeaa astua rautatieasemilta uusiin kaupunkeihin, seikkailla viehättävillä kaduilla ja hypistellä kummallisia elintarvikkeita ruokakaupoissa. Suurkaupunkien vilinä ja omasta arjesta irtautuminen tuntui kuitenkin kuormittavalta.

 

Usein en meinannut saada unta vieraissa paikoissa. Ajoittain reissu ei ollut unelmaa vaan silkkaa selviytymistä, ja pelkäsin tosissani, etten kerta kaikkiaan pääsisi Lontoosta kotiin asti maata pitkin.

 

Halusin valita vähäpäästöisemmän matkustustavan, mutta halusin myös pitää itsestäni huolta. Ajatus ilmastonmuutoksen hidastamisesta oman hyvinvoinnin kustannuksella ei tuntunut uljaalta vaan lähinnä surulliselta.

 

Sitä paitsi aina voidaan kysyä, onko yksilön valinnalla oikeasti edes mitään väliä.

 

Rodoksen maastopalojen aikaan Riku Rantala kritisoi Helsingin Sanomien kolumnissaan sitä, että Rodokselle lentäneitä turisteja syytetään ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä. Yksilöiden valintoja merkityksellisempinä hän piti rakennetason muutoksia.

 

”Kyllähän ihmiset lähtevät, kun se on mahdollista – ja ennen kaikkea mahdollistettua”, Rantala kirjoitti.

 

On totta, että monet rakenteet kannustavat valitsemaan lentokoneen junan sijaan. Lentomatkustamista esimerkiksi tuetaan verovaroin huomattavilla summilla. Ympäristöjärjestö Transport & Environmentin raportin mukaan Euroopan valtiot käyttivät vuoden 2022 aikana jopa 34,2 miljardia euroa lentämisen verohelpotuksiin. Tällaisia rakenteita muuttamalla myös lentomatkustaminen vähenisi.

 

En kuitenkaan voi olla ajattelematta: mitä tapahtuisi, jos riittävän moni ihminen päättäisi olla lentämättä – siitä huolimatta, että se on mahdollista ja mahdollistettua?

Päätöstä tehdessäni en nukkunut pelkästään yhden vaan yhteensä kolmen yön yli. Herättyäni kolmannen yön levottomasta unesta ajattelin lentokoneita. Huivikaulaisen henkilökunnan tervetulohymyjä, noustessa lukkoon meneviä korvia, koneen huminaa ja pikkuruisiin paketteihin järjesteltyjä aterioita.

 

Ajattelin, miten nopeasti pääsisin nukkumaan omaan sänkyyn, miten turvallista ja helppoa se kaikki olisi.

 

Sitten avasin Eurostar-junayhtiön sivut ja ostin lipun. En tiennyt, oliko siinä mitään järkeä. Mutta jostain syystä minä nimenomaan halusin matkustaa junalla – eikä siinä ollut kyse pelkästään päästöistä.

 

Lohdullinen totuus nimittäin on, että maata pitkin matkustaminen on ihanaa.

 

Kun viettää junissa kokonaisia päiviä, aika on loputonta. Ehtii kerrankin neuloa, lukea kirjaa, höpöttää – ja olla myös tekemättä yhtään mitään. Samaan aikaan junan ikkunoista näkee kaiken: hitaasti muuttuvan kasvillisuuden, pakahduttavat maisemat vesistöjen yllä, loputtomat pikkukaupungit joista jokainen on jollekulle koti. Vähitellen oppii, että Eurooppa ei sittenkään ole pelkkää turistikohteiden säihkettä vaan lähinnä peltoa ja metsää.

 

Myös epävarmuudessa on hyvät puolensa: se pakottaa elämään hetkessä ja mahdollistaa seikkailuja, joita olisi mahdotonta suunnitella etukäteen. Mikään ei maistu niin ihanalta kuin belgialainen vohveli Antwerpenin asemalla myöhästyneen junan laitettua aikataulut uusiksi.

 

Ja kun vihdoin pääsee kotiin, tuntuu uskomattomalta, että on kulkenut niin kauas.

 

Tietenkin kotimatka Lontoosta Helsinkiin oli raskas. Tietenkin olin väsynyt ja ajoittain rikkinäinen. Mutta sen lisäksi olin myös onnellinen, hurja ja vapaa. Sellaisen seikkailun rinnalla lentokone alkaa rehellisesti sanottuna tuntua melko tylsältä menopeliltä.