MIELESTÄ ‧ KOLUMNI ‧ 17.05.23
"Uskonnonopetus tulisi korvata kaikille yhteisellä katsomusaineella. Tätä ideaa puoltavat jo perustuslain takaama uskonnonvapaus ja omantunnon vapaus," kirjoittaa Oiva Heimonen.
Miksi koulussa opetetaan satuja uskonnosta
Teksti: Oiva Heimonen
Valokuva: Jutta Jokinen
Meille saarnattiin jo ensimmäisellä luokalla helvetistä ja taivaasta.
Jeesus oli melkein kaikille tuntematon hahmo, mutta lopulta hänkin löytyi kaikkien ekaluokkalaisten päästä.
Kaikki oppilaat, jotka opiskelivat uskonnon sijaan elämänkatsomusta sanoivat aina, että se oli hauskempaa. Mietin kovasti syytä sille, miksi meille opetetaan satuja, eikä tiedettä. Olihan se sentään koulu, eikä satutunti.
Kesällä 2020 koitti rippikoulu, joka osoittautuikin ihan mukavaksi kokemukseksi. Rippikoulun jälkeen siirryin opiskelemaan isoseksi ja olin vuoden 2022 kesällä rippileirillä isosena. Isosen työ toi hyvin paljon yhteisöllisyyttä ja uusia kaverisuhteita. Se oli toisin sanoen todella kivaa.
Vaikka olin tehnyt töitä isosena ja ollut muutenkin mukana seurakunnan toiminnassa, en siltikään halunnut opiskella uskontoa katsomusaineena. Rippikoulu ei muuttanut vakaumustani ollenkaan. En usko Jumalaan. Halusin opiskella elämänkatsomustietoa.
Lukion edetessä sain selville, että en voi siirtyä opiskelemaan elämänkatsomustietoa ellen eroa kirkosta. Tämä nykyinen lainsäädäntö löytyy Suomen perusopetuslaista (628/1998 13§) ja Suomen lukiolaista (714/2018 16§). En voi kuitenkaan erota kirkosta, sillä työskentelen kirkolle isosena.
Kyseinen lainsäädäntö ei riko vain nuorten itsemääräämisoikeutta, vaan se myös rikkoo oikeutta uskonnonvapauteen ja valinnanvapauteen. Olen kysynyt useilta nuorilta yläkouluaikana heidän vakaumuksestaan ja uskostaan.
Suurimmalla osalla nuorista, joilta kysyin, tunnustuksellinen usko oli jo vahvasti läsnä elämässä. Jos nuori ei koe itseään kristityksi, mutta ei voi myöskään erota kirkosta, on syntynyt konflikti. Tätä konfliktia ei voida nykyisen lainsäädäntöjen alla ratkaista.
Minun mielestäni uskonnonopetus tulisi korvata kaikille yhteisellä katsomusaineella. Tätä ideaa puoltavat jo perustuslain takaama uskonnonvapaus ja omantunnon vapaus.
Toinen ratkaisu olisi tehdä uskonnosta ja elämänkatsomustiedosta valinnaisaine. Näin opetukset etiikasta ja moraalista voitaisiin integroida äidinkieleen ja yhteiskuntaoppiin.
Ei koskaan pidä vihata kokonaista uskontoa, vaan yhteisöä, joka marginalisoi ja syrjii muita ihmisiä.
Miksi se, mitä teen vapaa-ajallani sekoittuu siihen, mitä opiskelen koulussa? Jos kuulun yhteen yhteisöön, ei sen pitäisi tarkoittaa sen aiheen opiskelua koulussa pakollisesti. Vaikka harrastan teatteria, sitä ei opetettu minulle pakollisesti koulussa.
Uskonto on selvästi poikkeus Suomen kouluhistorian vuoksi. On aika, että se myös jäisi historiaan.
Olen ollut ateisti jo pitkään. Yhteisen katsomusaineen ajatus on ollut päässäni siitä asti, kun aloitin uskonnon opiskelun. Kristinusko ei myöskään ole juuri suosinut minua ja ystäviäni, sillä kuulumme vähemmistöihin.
Ei koskaan pidä, eikä saa vihata kokonaista uskontoa, vaan yhteisöä, joka marginalisoi ja syrjii muita ihmisiä. Tämän sanoo jo Raamattu ja Jeesuksen opetukset, mutta silti Raamattua käytetään selittämään mitä hirveimpiä tekoja.
Itse en tottele Raamattua tai mitään pyhää kirjaa, sillä en koe itseäni velvoitetuksi siihen
Minulta on kysytty useasti, mistä saan moraalini, jos en Raamatusta?
En usko Jumalaan tai ole kristinuskoinen, koska saan moraalini muualta, kuten Suomen lainsäädännöstä. Moraalin ja etiikan ei aina tarvitse tulla uskonnosta. Ihminen voi olla hyvä, mutta ei uskovainen.
Evoluutiobiologi Richard Dawkinsin kirjassa “Jumalharha” kerrotaan seuraavasti: “Moraali on geneettinen ominaisuus, jolla on altruistiset juuret. Emme tarvitse uskontoa ollaksemme hyviä.”
Minä ajattelen samoin. Myös eläimillä on havaittu samanlaisia altruistisia eli pyyteettömiä ja epäitsekkäitä tekoja tuottavia piirteitä, eikä niillä ole uskontoa.
Jos katselen tulevaisuuteen, vaikka vuoteen 2040, toivon näkeväni siellä kaikille yhteisen katsomusaineen. Akateemisessa yhteiskunnassa ei välttämättä enää ole paikkaa uskonnolle. Suomen nuoret sekularisoituvat koko ajan enemmän.
On siis enemmän kuin selvää, että myös Suomen opetus on siihen mennessä maallistunut.