Mistä tiedän olevani aikuinen?
MIELESTÄ ‧ KOLUMNI
"Kun kaverini epäilevät kykyänsä pärjätä maailmassa, kerron heille aidon mielipiteeni, että he ovat arvioni mukaan älykkäämpiä ja kypsempiä kuin monet aikuiset," kirjoittaa Olavi Anttila.
Teksti: Olavi Anttila
Valokuva: Jutta Jokinen
Täytän tänä vuonna 18 vuotta, jolloin minulle myönnetään kaikenlaisia aikuisten juridisia vapauksia.
Näitä vapauksia ei varmaan myönnetä minulle sen takia, että olen elänyt karkauspäiviä lukuunottamatta 6570 päivää, vaan sen takia, että minusta on löydettävissä aikuisen ihmisen piirteet.
Mikä tekee minusta aikuisen?
Kaikki minua ympäröivät aikuiset ovat käyneet koulussa. Minäkin olen. Minulle on koulussa opetettu kaikenlaista, mitä aikuisen pitäisi osata, kuten yhteenlaskua ja ymmärrettävän tekstin tuottamista.
Montaa aikuisten asiaa, kuten tiedostojen varmuuskopiointia tai huoneen seinien maalaamista, en kuitenkaan ole koulussa oppinut, joten ehkä koulutus ei ole synonyymi aikuisuudelle.
Tykkään hyvin paljon taide- ja mediaprojektien tekemisestä. Kaikkein hienointa on päästä julkaisemaan projektejani jossain, kuten Improbatur-lehdessä, koska silloin koen olevani merkittävä osa maailmaa, ja koska silloin saan lisää sisältöä CV:heni. Nämä vaikuttavat kovin aikuismaisilta tavoitteilta.
Toisaalta tartun näihin julkaisumahdollisuuksiin lähes joka kerta, ja näin hommaan itselleni kohtuuttoman työmäärän sen sijaan, että tekisin projekteja itsekseni omaa tahtia. Tämä ei, ainakaan toivottavasti, ole aikuismaista, joten ehkä aikuisuuteni ei löydy tekemästäni työstä.
Minusta on löydettävissä aikuismaisia piirteitä, mutta mitkään piirteet eivät tunnu suoraan määrittelevän minua aikuiseksi.
Joululomalla sisustin huoneeni uudestaan. Kävin kolmen päivän aikana läpi kaikki laatikoihin ja kaappeihin tungetut lapsuudenmuistoni. Laitoin valtaosan kiertoon tai roskiin.
Äiti kommentoi tämän prosessin olevan hänestä kovin aikuismaista. Minusta tämä nolojen ja tyhmien lapsuusjuttujen hylkääminen tuntui teini-ikäiseltä.
Sisustamisen yhteydessä maalasin äitini kanssa huoneeni seinät. Maalikauppa oli vahingossa sävyttänyt aksenttiseinän maalin väärin. Sen sijaan, että äitini olisi valittanut aiheesta, päätin itse hoitaa valituksen. Tämä oli hyvin aikuismaista.
Valittaminen oli minusta kuitenkin niin ahdistavaa, että jouduin keräämään sitä varten kaiken viisi vuotta teatterilavalla pomppiessani kehittämäni rohkeuden, mikä ei tuntunut kovin aikuismaiselta.
Kun kaverini epäilevät kykyänsä pärjätä maailmassa, kerron heille aidon mielipiteeni, että he ovat arvioni mukaan älykkäämpiä ja kypsempiä kuin monet aikuiset. Aikuisuus ei siis ole älykkyyttä tai kypsyyttä.
Minusta on löydettävissä aikuismaisia piirteitä, mutta mitkään piirteet eivät tunnu suoraan määrittelevän minua aikuiseksi.
Tästä on vaikea vetää muuta johtopäätöstä, kuin että aikuisuus tosiaan on vain sitä, että on elänyt karkauspäiviä lukuunottamatta 6570 päivää.
Olavi Anttila on melkein aikuinen lukiolainen, joka hotkii taidetta ja vieroksuu raakaa tomaattia.