Jouduin vuodenvaihteessa elämänmuutosten turbulenssiin määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä.

Tutun ja turvallisen arjen sijasta takaraivossa painoi työsopimuksen deadline, ja löysin itseni selailemasta kuumeisesti työpaikkoja aina kahvilatyöntekijästä sisällöntuottajaan yön pikkutunneille saakka. Lähipiirissäni minua kannustettiin hakemaan töitä turhaa nirsoilematta – pitäähän sitä olla kiitollinen, että töitä on tarjolla.

Keskusteluita työnhausta sävytti näkemys nuorten nirsoilusta työntekijöinä: kaikkea vaaditaan, mutta “mitään ei olla valmiina tekemään”. 

​

Uskon vanhemman ikäpolven suhtautumisen nuoriin nirsoina tyhjäntoimittajina kumpuavan ennen kaikkea sukupolvieroista. Oma sukupolveni on nähnyt seuraukset oravanpyörässä pyörimisestä aina vanhempien burn outeista jatkuvaan lomien odotteluun – eikä se halua seurata perässä.

Nykyajan “laiskat’” nuoret kun eivät ole valmiita myymään itseään tai arvojaan halvalla rahan vuoksi. 
 

Onko ihme, että nuoret haluavat säännellä tarkemmin, missä ja kenen pillin tahtiin he työskentelevät? 

Usean nuoren tavoin olen työskennellyt matalapalkkaisella palvelualalla, jossa omien oikeuksien puolustaminen työntekijänä on tullut valitettavan tutuksi. Olen joutunut edellyttämään työsopimuksen allekirjoittamista, eli työskennellyt sopimusta edeltävän ajan ilmaiseksi.

En saanut perehdyttämisestä tai ensimmäisistä vuoroista palkkaa, ja kysyttäessä palkattomuus esitettiin yleisenä käytäntönä. En ollut osannut vaatia kirjallista työsopimusta välittömästi, joten työnantaja vetosi virheen olevan minun.

​

Olen vältellyt työnantajani uteluita sairaslomaan liittyen sekä vastannut työpuheluihin Interrail-matkaltani. Kun pyysin apua ristiriitatilanteeseen työskennellessäni iltapäiväkerhon ohjaajana tokaisi esimieheni, ettei kollegoilta tule pyytää apua jos työssä haluaa jatkaa.

Ikävät kokemukset ovat osoittautuneet tärkeiksi, sillä niiden kautta olen ymmärtänyt millaisessa työpaikassa viihdyn ja olen parhaimmillani. 

​

Työnantajat tuntuvat vaativan joustavuutta, tehokkuutta ja kärsivällisyyttä tilanteesta riippumatta. En voi olla ihmettelemättä, mitä työnantajat oikeastaan työkokemuksen ohella tarjoavat, kun työterveys, palkanlisät ja mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin loistavat poissaolollaan.

Nuoret paiskivat asiakaspalvelutyössä verrattain huonolla palkalla ja joutuvat päivittäin tukaliin tilanteisiin oman elämänsä Kareneiden kanssa. 

​

Huonoa palkkausta ei voida selittää loputtomiin nuorten vähäisellä työkokemuksella, sillä useammankin vuoden kokemuksen omaava palvelualan työntekijän tienaa työehtosopimuksen mukaan alle 13 euroa tunnissa. Ilmiö on eittämättä tuttu myös niille työnantajille, jotka käyttävät nuorten kokemattomuutta hyväkseen. 

​

Hesburgerin ja Espresso Housen työoloista nousseet kohut ovat luultavasti vain jäävuoren huippuja niistä yrityksistä, joissa nuorten työntekijöiden laiminlyönti on noussut julkiseen tietoon.

Onko ihme, että nuoret haluavat säännellä tarkemmin, missä ja kenen pillin tahtiin he työskentelevät? 
 

Olen ylpeä sekä itsestäni että muista nuorista, jotka uskaltavat tuoda epäkohtia esiin.

Toisinaan huolestun omista voimavaroistani. Huomaan, kuinka useat työpäivät arjen ja opiskeluiden lomassa imevät mehut ja väsymys säätää kehon ja mielen salakavalasti ylivirittyneeseen zombitilaan. 

​

Ilmiö on havaittavissa myös lähipiirissäni, jossa pikaiset päivätorkut ja kofeiiniöverit kuuluvat päivittäisiin rutiineihin siinä, missä jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen mainostamat oman kehon kuuntelu, uni ja vapaa-aika eivät. Kuormittavaksi miellettävä työ ei ole suoranaisesti fyysistä, vaan vie ajan lisäksi henkisiä voimavaroja. 
 

Olen ylpeä sekä itsestäni että muista nuorista, jotka uskaltavat tuoda epäkohtia esiin, eivätkä pelkää vaihtaa maisemaa mikäli työ ei noudata yhteisiä pelisääntöjä.

Kun ilmoitin esimieheni rasistisesta käytöksestä kahden viikon työskentelyn jälkeen, otin tietoisen riskin leimautua “hankalaksi”. Vähemmistöjen kokemiin agressioihin verraten oma epämukavuuteni on kuitenkin pientä ja välttämätöntä, eikä omatuntoni hyväksy vaikenemista. 

​

Jokaiselle nuorelle raha ei ole kaikki kaikessa. Turhan monet työnantajat tuntuvat aliarvioivan työpaikan arvojen ja töissä viihtymisen merkityksen.
 

Työstään motivoituneet nuoret tekevät työtään täysillä epäkohdista huolimatta. He tietävät mitä osaavat  ja uskaltavat vaatia työnantajilta selkärankaa noudattaa tärkeitä arvoja.

Henkilökohtaisesti on huomattavasti mukavampaa työskennellä monikultuurisuutta ja tasa-arvoa edustavassa yrityksessä kuin ahdistua jokaisesta myymästään pikamuodin vaatekappaleesta.

Vaikka kaikilla ei ole työnhaussa eettisen valinnan mahdollisuutta, on tärkeä tunnistaa, että yhä useampi toimii ja tekee valintoja sitä edistääkseen.

​

Nirsoilu työssä tai työnhaussa ei ole pahasta - nuoret ovat nirsoja itsensä – ja kenties maailman – parhaaksi.