top of page
Untitled_Artwork 1.png

Skeittaamalla vapaaksi stressistä

MIELESTÄ  KOLUMNI

"Olen miettinyt, miten ihmiset saavat purettua koulusta kertynyttä stressiä. Olisi tärkeää, että kaikilla olisi joku keino, miten pitää koulu ja muu elämä tasapainossa," skeittilinjalla opiskeleva Niklas Minkkinen kirjoittaa.

Teksti:  Niklas Minkkinen
Valokuva:  Jutta Jokinen

Ennen koulun alkua Sammon lukion skeittilinjalla aloin jännittämään, saisinko uudesta koulusta yhtäkään kaveria vai olisiko vain pitänyt jäädä Keski-Suomeen.

Skeittaus on kuitenkin tosi helposti ihmisiä yhdistävä tekijä, ja jo ensimmäisenä koulupäivänä tutustuin mahtaviin uusiin ihmisiin, vaikka samaa meissä oli vain se, että ajamme puisilla laudoilla. 

On tuntunut aika hienolta, kun on päässyt olemaan Suomessa täysin uuden jutun ”kokelaana”. Välillä se on ollut vähän raskastakin, kun ei ole kaikki mennyt suunnitelmien mukaan, mutta jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, ei olisi tullut kokelaan fiilistä. 

Siinä fiiliksessä siisteintä on se, kun tuntee olevansa osa jonkin uuden rakentamista. Se tuo vapauden tunnetta, koska niitä asioita joita tulemme tekemään, ei ole kukaan aikaisemmin tehnyt. 
 

Opiskelu on ollut aika normaalia lukio-opiskelua, pienellä twistillä. Kaksi kertaa viikossa skeitataan. Linjalla pääsee myös opiskelemaan audiovisuaalisuuden kursseja, sekä soveltamaan niitä taitoja skeittaamisessa, esimerkiksi skeittivalo- ja videokuvausta itse mestarin Vantte Lindevallin kanssa. 

Linjalla voi päästä myös järjestämään tapahtumia, esimerkiksi Tampere Film Festivalien aikana olemme järjestäneet skeittaukseen liittyvän paneelikeskustelun skeittihallilla. Meidän porukalla on tosi hyvä yhteishenki, jonka takia tapahtumien järjestäminen on ollut super kivaa.

Kun ensin hain skeittilinjalle, mainostekstissä luki, että opintoihin kuuluisi myös “kansainvälistä skeittausta”, jonka itse ainakin tulkitsin roadtrippeinä. Niitä ei ole vielä tapahtunut, mutta ymmärrän kyllä täysin, että budjetti ei millään riitä. 

Olemme suunnitelleet, että järjestäisimme omia tapahtumia, joilla saisimme kerättyä rahaa reissaamista varten. Olisi kiva, jos kolmantena vuonna pääsisimme johonkin käymään skeittiporukan kanssa.
 

Asset 1_2x.png

Olisi tärkeää, että kaikilla olisi joku keino, miten pitää koulu ja muu elämä tasapainossa.

Kouluaikana skeittaaminen on todella rentouttavaa. Koulussa kertyneen stressin saa purettua kaksi kertaa viikossa. Toki aina keväällä alkaa kyllästyttää skeitata hallissa, sille ei voi mitään. 

Olen miettinyt, miten ihmiset saavat purettua koulusta kertynyttä stressiä. Olisi tärkeää, että kaikilla olisi joku keino, miten pitää koulu ja muu elämä tasapainossa. Jos en olisi skeittilinjalla, purkaisin koulusta kertyvää stressiä varmaan maalaamalla, mutta jos ei olisi maalaamista eikä skeittaamista, olisin aika avuton, jos alkaisi stressaamaan. 

Kouluihin voisi kehittää kyseisiä linjoja, johon yhdistettäisiin stressiä vapauttavaa toimintaa. Luultavasti suurin stressin vapauttaja lukioiden yleislinjalaisille on salilla käynti tai lenkkeily. Esimerkiksi näistä voitaisiin myös tehdä jonkinlainen yleinen urheilulinja, koska varsinaisella urheilulinjalla pitää tietääkseni olla joku “päämäärä” urheilijana. 

Kuulin myös eräältä koulumme opettajalta, että Sastamalaan on tulossa shakkilinja. En tiedä miten se konseptina toimii, mutta kuulostaa aivan mahtavalta idealta!
 

Niklas Minkkinen on lukiolainen, joka tykkää maalaamisesta ja haaveilee lomapäivistä.

bottom of page