MAAILMASTA ‧ HYVINVOINTI ‧ 25.05.23
Uupumus tuli tielle
Kun August Kiattrakoolchai ei jaksanut enää käydä koulussa, Ressun lukion IB-linjalla vihjattiin, että vaihtoehtoja on kaksi: erota itse tai tulla erotetuksi.
Teksti: Sandra Järvenpää
Valokuvat: Emilia Rautio
"En ole koskaan kokenut itseäni erityisen riippuvaiseksi ihmisistä tai ihmissuhteista, mutta yhtäkkiä sillä oli aika paljon merkitystä, että joutui käymään koulua yksin siitä omasta huoneesta käsin, eikä nähnyt ketään moneen viikkoon.
Jotenkin aivot meni siitä ihan sekaisin. Meillä oli luokalla myös hyvä opiskelemisen draivi, ja kun se yhteisöllisyys katosi niin motivaatio opiskeluun meni. Niin sitten kun lähiopetus alkoi ja siihen lukion työmäärään piti sopeutua, mä en jotenkin vaan kyennyt siihen. Etäkoulu vei multa taidot, en päässyt enää kiinni mun opiskelurutiineihin.
Itsenäisen työskentelyn määrä tekee IB-lukiosta raskaampaa. Toinen asia IB-lukiossa on sen joustamattomuus. Mun koulussa, Ressun lukiossa oltiin erittäin tarkkoja sen suhteen, että jokainen edistyi siinä odotetussa tahdissa, ja jos ei, niin siihen puututtiin varsin rankasti.
Mun uupumus syntyi hyvin kiireisten ja stressaavien tilanteiden kokonaisuudesta. Se rakensi itseään, kun uupumisen takia ei pystynyt tekemään tiettyjä asioista, mikä sitten uuvutti entisestään.
Syyslukukaudella 2021 mulle kävi vähintään kerran viikossa niin, että lähdin kyllä kouluun, mutta en päässyt sinne asti. Jos koulu alkoi 9.45, mun olisi pitänyt lähteä kotoa ysiltä. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä ajoissa. Kun sain lopulta ryhdistäydyttyä ja lähdin kotoa vaikka 9.15, se tarkoitti että olisin ollut koulusta myöhässä 15 minuuttia.
Aloin sitten puntaroida, että jos joka tapauksessa saan myöhästymisestä oranssin merkinnän Wilmaan, mutta mulle saatetaan avoimesti suuttua siinä koko luokan edessä, niin kyllähän se punainen poissaolomerkintä tuntui houkuttelevammalta. Silloin mä opin itsestäni sen, että välitän tosi paljon muiden mielipiteistä, erityisesti negatiivisista.
Sitten tulin joko meidän rapun alaovella tai viimeistään koulun oven edessä siihen tulokseen, että en mene kouluun, koska todennäköisesti siellä ollaan mulle hyvin vihaisia.
En kauheasti käynyt Wilmassa, koska tiesin että siellä ei tule olemaan mitään hyvää. Siksi mulle lähetettiin kirje kotiin ja pyydettiin koululle keskustelemaan. Sitten marraskuussa 2021 siinä keskustelussa opo totesi, että olisi ehkä parempi käydä koulua muualla. He antoivat ymmärtää, että joko eroat lukiosta tai sut erotetaan.
Siitä olisi kyllä voinut tulla Suomen Lukiolaisten Liitolle ihan edunvalvontakeissi, mutta en mä sitä silloin sen kummemmin ajatellut. Olin siinä mielessä heidän kanssaan samaa mieltä, että kaipasin kyllä enemmän joustavuutta mun opintoihin.
Siinä keskustelussa opo totesi, että olisi ehkä parempi käydä koulua muualla.
Mulla on jokin luontainen reaktio juosta silloin, kun tunnen vahvoja tunteita. Muistan kun seiskaluokalla pääsin ekan päivän jälkeen koulusta, niin lähdin vain juoksemaan. Mulla oli kaikki ne paperit kädessä, joita ekana koulupäivänä saa, perustietolomakkeet ja sellaiset. Juoksin Töölön yhteiskoulusta Jäähallille, sitten pysähdyin, kävelin Kalasatamaan asti ja otin vasta sieltä metron kotiin. En mä tiedä oliko mulla hyvä vai huono fiilis.
Ja silloin kun astelin sieltä lukion päärakennuksesta ulos ja kädessä oli erotodistus, jonka apulaisrehtori oli juuri allekirjoittanut, niin teki mieli juosta. Siinä oli vahvoja tunteita. En tähänkään päivään asti tiedä mitä tunteita, mutta joko niiden ravistelemiseksi tai käsittelemiseksi teki mieli juosta. For the sake of the story voisin sanoa, että lähdin sitten juoksemaan, mutta rehellisesti sanottuna mä en muista.
Sen marraskuun jälkeen mä yritin lakaista maton alle sen, etten ole enää lukiolainen. Mulle tapahtui tietynlainen kieltäminen, en hyväksynyt sitä. Hauskaa on, että aloitin Lukiolaisten Liitolla luottamustehtävissä heti kun erosin lukiosta, muistaakseni samana päivänä. Mä en päästänyt lukiolaisuudestani irti.
Tavallaan se todellisuuden kieltäminen näkyy siinäkin, että vaikka en opiskele enää Ressun lukiossa, niin mulle on jäänyt tavaksi edelleen esittäytyä vaikka liiton tapahtumissa että mä olen Ressun lukiosta. En halua, että ihmiset tulee utelemaan, että miksi olen aikuislukiossa.
IB-lukion kirous on ehkä se, että opiskelijat ja opettajat keskittyy niin paljon siihen koulutukseen, että siinä ei nähdä ihmistä. Ei nähdä, että sitä tutkintoa suorittaa yksilöt, joilla on erilaisia tarpeita. Ressun lukio on saanut maineen menestyneistä opiskelijoista, ja musta tuntuu että heillä on hankaluuksia käsitellä niitä ihmisiä, joilla ei välttämättä mene elämässä niin hyvin.
Mä en ole ainoa ihminen, joka sieltä on joutunut aikuislukioon. Tunnen myös ihmisiä, ihan sieltä kansalliseltakin puolelta, jotka on kärsineet erilaisista mielenterveyshäiriöistä, esimerkiksi syömishäiriöstä, ja heidät on ohjattu aikuislukioon sen sijaan että olisi tarjottu rehtorin poikkeuspäätöksellä mahdollisuutta käydä koulu viiteen vuoteen. Näin lukiolaisen edunvalvontaa tekevänä ihmisenä mä pidän sitä erittäin arveluttavana toimintana.
On vähän outo fiilis puhua näistä asioista avoimesti. Tuntuu kyllä hyvältä päästä purkamaan. Jos mulla ei olisi menoa tämän jälkeen, niin lähtisin juoksemaan."
Tämä artikkeli on kaksiosaisen nuorten koulu-uupumusta käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa. Lue toinen osa tästä.